Raportointi on kiireistä johtuen jäänyt vähemmälle. Huonosti on mennyt.

En ole liikkunut tarpeeksi, pysynyt ohjelmassa. Olen missannut kaksi kertaa jo vesijumpan. Painokin lienee nousussa, ja lihaskunto taitaa heiketä päivä päivältä.

En ole luovuttanut, mutta nytkin olen kipeä ja 10 minuutin kävelylenkki saattaa jäädä päivän ainoaksi varsinaiseksi liikkumiseksi. Toki olen joka päivä jonkun verran liikkunut, mutta koska en ole pitänyt siitä kirjaa, on hyvin mahdollista että joinakin päivinä liikunta on jäänyt alle puoleen tuntiin. Polvisärky on myös tehokkaasti estänyt jokapäiväistä liikuntaa.

Raportointia jatketaan ja edelleen on tarkoitus vaiheessa ottaa mittanauha ja vaakakin käyttöön.