Blogin päivitys on jäänyt, tässä yhteenveto edellisistä kuukausista:

Olen liikkunut päivittäin 30 minuuttia, jotkut päivät ovat olleet sellaisia, että olen liikkunut vähemmän. Paino on noussut vain. Kävin jopa vaa'alla jossain vaiheessa kesää, ja se näytti 80 kiloa. Olen erikseen saanut vihdoin hyväksyttyä sen, että se on ihan ok vähän vahtia mitä suuhunsa laittaa ja niin myös alkanut tekemään. Lähinnä ajatellut mitä syön, enkä niinkään kieltänyt mitään itseltäni tms. Yrittänyt ajatella vain järkevämmin syömistä.

Suurin muutos tuli hammaslääkäriltä, joka kielsi kaikki mehut ja hiilihappopitoiset juomat elokuun puolivälissä. Se on ollut vettä ja maitoa vaan ja varmaan yksi parhaista muutoksista samalla elämässäni näin kunnon ja terveyden kannalta. Selluliitti hävisi puoleen ja vointi on ollut paljon parempi. Välillä juon edelleen limuja, mutta ihan vain pari kertaa on niitä kotiin ostettu, herkkuna. Mieheni toki saa juoda mitä tykkää, mutta minun myötä hänkin on vähentänyt limujen juomista ja on itsekin ihan tyytyväinen. Teetä ei erikseen kielletty, viini varmaan on niin hapanta että se olisi kieltolistalla mutten minä kyllä viinistä suostu luopumaan. Eipä sitä kovin usein tule juotua kuitenkaan.

Urheilu on kutakuinkin pysynyt poissa - liikunta on ollut kävelyä ja muuta hyötyliikuntaa, kissanäyttelyiden purkamista ja kasaamista ajoittain (siinä saa kaikki lihasryhmät kyytiä) ja kotona erilaisia lihasliikkeitä (punnerruksia, vatsalihasliikkeitä, pakaroita, reisiä...).

Kaikesta huolimatta olen reippaasti pulleampi kuin keväällä. Pystyssä päin kuitenkin jatkan projektia kuntoni parantamiseksi!

Lisätty puoli tuntia myöhemmin: Unohdin kertoa, että olemme muuttaneet. Nykyisen asun kerrostalon viidennessä kerroksessa ja rappuset tulee valittua vain erityistapauksessa. Jaksan sentäs ylös asti, mutta kyllä se kolmannen kerroksen jälkeen alkaa tuntua. Toisaalta nykyään tulee muuten käveltyä aikaisemmin kuin ennen, koska asumme isomman kaupungin keskustan läheisyydessä.