Siis mikä tässä on kun ihminen herää keskimäärin neljän aikoihin aamuyöllä keskimäärin neljän tunnin yöunien jälkeen? Tämä on jo neljäs kerta viikon sisällä. Sitten kun aamupäivällä väsyttää, siis jos yritän valvoa, ja menen nukkumaan, en herää millään ennen myöhäistä iltapäivää. Tänään on pakko raahautua kohtapuoliin takaisin sänkyyn ja luettava vaikkapa ala-asteen saksankirjaa kunnes nukahdan - Meten ja Ainon pitää olla eläinlääkärissä klo 1230.

Juomapuoli ei ole sujunut viime aikoina siten, kuin on toivottu. Eli olen juonut limua ja viiniä ihan liikaa. Pitäisi kuitenkin pitää lähes nollatoleranssi. Ruokapuolelta on löytynyt uusi hitti, kaurapuuro! Terveellistä? Ei tällä voi- ja sokerimäärällä. Mutta tuleepahan syötyä kaurapuuroa.

Viime aikoina on ollut enemmän uupumista, liikaa tekemistä toisin sanoen. Kotona tekeminen on ihan ok, vaikka viime kuussa sitäkin oli liikaa (harrastusjuttuja). Rasittavinta se kuitenkin on kun kaiken kotona tekemisen lisäksi pitää lähteä johonkin puuhaamaan. Mitä yritän kertoa, on se, että en ole liikkunut läheskään tarpeeksi viime aikoina. Nilkat ja polvet ovat tuntuneet jotenkin löysiltä, joten kotiin on portaitakin kuljettu aika vähän. Tänään olisi PESUn kokous, mutta joutunen jättämään sen TAAS väliin. Tekisi mieli olla reippaasti aktiivisempi, mutta kun. Tämän päiväisten rientojen jälkeen onkin sitten loppuviikko vapaata \o/ Yritän käyttää ylimääräisen ajan hyväkseni ja käydä kokeilemassa taloyhtiön kuntosalin uudet kuntopyörät. Ja olisi alakerrassa tänään muuten napatanssikin, jota en vielä ole käynyt kokeilemassa. Lajia olen joskus pienenä kyllä kokeillut äidin mukana, mutta en tätä alakerran ryhmää. Vuokra nousi kympillä, joten kyllä näitä palveluita pitäisi käyttääkin...